Sivut
- Etusivu
- Myyrmäen vanhustenkeskus 1.-6.
- Malminiityn asumis- ja toimintakeskus
- Simonkylän vanhustenkeskus
- Korson vanhustenkeskus
- Hämeenkylän vanhustenkeskus
- Ostopalveluhoivakodit
- Vapaaehtoistoiminta
- Myyrinkodin kuntoutus- ja arviointiyksikkö
- Hoivakoti Vomma
- Palvelukeskus Hopeahovi
- Keravan osastohoito Helmiina
- Marttilan hoivakoti ja yhteisöllinen asuminen
- Koivukylän hoivakoti
- Hyvän vanhuuden osaamiskeskus
tiistai 14. lokakuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
Metsonkotilaisia päiväkahveilla ravintola Olohuoneessa keskiviikkona 13.8.2014
Kyselimme asukkailta, olisiko heillä kiinnostusta lähteä
ravintolaan, myönteisiä vastauksia tuli enemmän, mitä pystyimme toteuttamaan.
Mukana oli 7 asukasta, 1 vapaaehtoinen, 1 omainen 1 viriketoiminnanohjaaja ja 3
hoitajaa.
Menimme ravintolaan kävellen, sadepilvet yllämme uhkaavasti
seuraten. Perille päästyämme puhkesi ukonilma, nuori hoitaja kertoi pelkäävänsä
ukkosta, jolloin eräs asukkaista otti hoitajaa kädestä kiinni ja sanoi; "älä
pelkää".
Yksi retkiläisistä tilasi tuopillisen ollutta, joi puolet
puolentoista tunnin aikana ja ihmetteli miten jaksaisi juoda vielä loputkin. Toiset tilasivat jäätelöä ja kahvia. Tilauksia odotellessa, eräs naisasukas
silitteli mieshoitajaa poskesta ja totesi;"sinä olet niin ihana ,että voisit
olla minun poikani".
Reissu oli erittäin onnistunut, ravintolan henkilökunta otti
meidät hyvin vastaan, järjesti yhden ison pöydän, että kaikki mahduimme saman
pöydän ääreen.
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Posetiivari vierailulla Myyrinkodissa
Myyrinkodin Ystävät tarjosivat
vanhainkodin asukkaille iloisen iltapäivätuokion torstaina 14.8. tuomalla
posetiivari Teuvo Ylitalon soittelemaan Myyrinkodin ala-aulaan ja myös
tarjoilemalla tilaisuudessa virvokkeita. Monipuolinen ja reipas ohjelmisto nostatti
monelle hymyn huulille, innosti muistelemaan tuttujen laulujen sanoja ja saipa
muutaman kuulijan tapailemaan tanssiaskeleitakin. Mutta jotakin tilaisuudesta
jäi puuttumaan – ainakin yksi kuulija totesi, että tämänkertaisella soittajalla
ei ollutkaan mukana sitä marakattia, joka olisi kerännyt yleisöltä kolikoita.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Rautalangasta väännettyä
Kesä toi tullessaan hoiva-asumisen vanhainkoteihin ötökät.
Viriketoiminnanohjaajat Laila ja Titta loihtivat yhdessä asukkaiden kanssa
rautalangasta perhosia ja korentoja. Rautalangan vääntäminen jäi pääosin ohjaajien
harteille, mutta asukkaat pääsivät auttamaan siipien kuvittamisessa. Kuitukankaalle
vesiväreillä kuvitettua kangasta nimittäin tarvittiin yhteen ötökkään A4 arkin
verran. Ja siipikankaista tuli
erityisesti Metsonkodissa niin hienoja, ettemme raaskineet niitä kaikkia siiviksi
leikata, vaan tekijät saivat ihanan taulun muistoksi. Ja työskentelyn ohessa
tuli kuultua monen monta kesämuistoa, etenkin ötököistä. Osa muistoista päätyi piirrokseksi
asti, kun vesivärit ja liidut houkuttivat piirtämään.
| Työn touhussa Metsonkodissa |
![]() |
![]() |
| Perhossatoa Simonkylässä |
| Myyrinkodissa työskenneltiin pihalla ja nautittiin samalla aurinkoisesta säästä |
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Vantaan hoiva-asumisen palveluissa on ollut monenkirjava sakki eri alan kesätyöntekijöitä
Vantaan
hoiva-asumisen palvelut on kesällä antanut työpaikan monelle erilaiselle kesätyöntekijälle.
Vanhustenkeskuksissa on ollut useita kesäsijaisia sosiaali- ja terveysalalta,
mutta myös monien muiden alojen sijaiset ja harjoittelijat ovat tehneet töitä
vanhustyön eteen. Tänä kesänä hoiva-asumisen palveluissa on ollut värikäs
joukko kesätyöntekijöitä. Töissä on ollut muun muassa lähihoitaja- ja
sairaanhoitajaopiskelijoita, viriketoiminnan, kuntoutuksen ja pyykkihuollon
kesätyöntekijöitä, sisustussuunnittelijaharjoittelija,
toimistoharjoittelijoita, insinööriharjoittelija sekä viestintäharjoittelija.
Kesätyöntekijät
ovat viihtyneet mainiosti; kuinkas muutenkaan, kun ilmapiiri on ollut hyvä ja
työt mieluisia. Sijaiset ja harjoittelijat tuovat mukanaan uusia ideoita ja
tuoretta osaamista. Siksi he ovatkin rikkaus ja voimavara työpaikalle, jossa
halutaan kehittää osaamista ja työnteon tapoja.
Sairaanhoitajaopiskelija
Rosa Feri on ollut tämän kesän
lähihoitajan pestissä Simonkylän vanhustenkeskuksen hoivakoti 1:ssä. Ferille
tämä kesä oli jo toinen Simonkylässä ja hän on viihtynyt hyvin. Ferin mukaan
työyhteisö on ollut kiva, ja lisäksi hän pitää vanhusten parissa työskentelystä.
Otso Knuuttila on tehnyt kesän aikana töitä
kuntoutusalan harjoittelijana. Hänen työnkuvaansa on kuulunut pääasiassa
kaikenlainen ohjaaminen, esimerkiksi yksilöfysioterapian ja kuntosaliryhmien
vetäminen. Knuuttila on erittäin tyytyväinen siihen, että pääsi jo ensimmäisen
vuoden opiskelijana näin hyvään harjoittelupaikkaan, sillä hän on saanut hyvää
kokemusta. Knuuttila kertoo saaneensa työhönsä hyvän perehdytyksen. Lisäksi hän
on viihtynyt mainiosti ja kertoo ilmapiirin olleen hyvä.
Toimistosihteerin
sijaisena on toiminut tänä kesänä Karri
Laine. Karri on työrupeamansa aikana tehnyt tavanomaisia toimistosihteerin
työtehtäviä, eli muun muassa käsitellyt ostolaskuja, tehnyt arkistointia,
postituksia, asiakaspalvelutehtäviä sekä muita avustavia hallinnollisia
tehtäviä. Työpaikkansa ilmapiiriä Laine kuvailee välittömäksi: ihmiset ovat
ystävällisiä ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Hän kertoo viihtyneensä työssään
erinomaisesti ja kesän olleen mainio kokemus.
Hoiva-asumisen
palveluissa on ollut harjoittelijoita myös aloilta, joita ei ihan ensimmäisenä
yhdistä vanhustenkeskukseen. Yksi heistä on Niclas Pomeranz, joka on toiminut hyvinvointiteknologian
insinööriharjoittelijana. Pomeranzin toimenkuvaan ovat kuuluneet erilaiset
hyvinvointiteknologialaitteisiin sekä hoitotyön teknologiaan, kuten
hoitajakutsuihin liittyvät työt. Hän on esimerkiksi tehnyt sänkyjen kartoitusta
kaikissa kolmessa Vantaan omassa hoivayksikössä. Pomeranz kertoo saaneensa
tehdä työtänsä melko itsenäisesti ja vapain käsin, mikä on ollut hänelle onni
ja ilo. Myöskin Pomeranz on viihtynyt kesällä hyvin työssään.
Itse
olen saanut olla kuluneen kesän hoiva-asumisen palvelujen
viestintäharjoittelijana Simonkylän vanhustenkeskuksessa. Olen työskennellyt
monipuolisten viestinnällisten tehtävien parissa. Työtehtäviini on kuulunut
muun muassa kahden julkaistavan esitteen tekstit, Naururyppyjä -blogin
päivittäminen sekä henkilöstön käsikirjojen kansikuvat. Olen viihtynyt työssäni
erittäin hyvin. Pidin erityisesti työtehtävieni monipuolisuudesta ja siitä,
että sain käyttää luovuuttani melko vapaasti.
Simonkylän
vanhustenkeskuksen pihalla kesätyöntekijöillä on hymy helteellä herkässä.
Kuvassa on pieni osa värikkäästä kesätyöntekijäjoukostamme: vasemmalta toimistosihteeri
Karri Laine, toimistoharjoittelija Janina Järvi, viestintäharjoittelija
Marianna Tuokkola, viriketoiminnan harjoittelija Sini Yli-Opas, lähihoitaja
Anneli Barbunakis, insinööriharjoittelija Niclas Pomeranz, kuntoutusalan
harjoittelijat Iina Tenhunen ja Otso Knuuttila sekä lähihoitaja Rosa Feri.
Teksti: Marianna
Tuokkola
Kuva: Titta Kärnä
torstai 24. heinäkuuta 2014
Sirkus kävi esiintymässä Simonkylän asukkaille
Keskiviikkoaamuna Simonkylän vanhustenkeskukseen saapui sirkus. Juhlasali
täyttyi asukkaiden katsomosta, kun lavalla esiintyivät aasialainen juontaja,
akrobaatti, taitava Taavi-koira emäntänsä Nooran kanssa sekä hauska pelle.
Asukkaat saivat hienoa ja viihdyttävää katseltavaa, kun lavalla nähtiin
kaunista tanssia ja akrobatialiikkeitä, hienoja ja hauskoja koiratemppuja,
vähän välinetaiturointiakin sekä hupaisaa pellekomiikkaa.
| Juontaja |
| Akrobaatti aloittamassa ohjelmanumeroaan. |
| Taavi ja Noora |
| Pelle temppuilemassa. |
Asukkaat osallistuivat sirkusesitykseen pallonkuljetuksella mukavan
musiikin tahtiin. Lopuksi oli myös arvoitus, jossa asukkaat saivat arvata,
montako pientä huivia pellellä oli lasipurkissaan. Kaksi asukasta arvasi
määrän, 22 huivia, aivan oikein ja tästä hyvästä heille ojennettiin pienet
palkinnot.
| Pallonkuljetusta |
![]() |
| Arvoitus ratkeaa. |
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Iloista tunnelmaa tanssiaisissa
Perjantaina Simonkylän vanhustenkeskuksessa oli tunnelma katossa, kun
hoiva 1:n, hoiva 2:n ja hoiva 3:n väki vietti tanssiaisia. Tarjolla oli
raikasta juotavaa sekä monenmoista herkullista syötävää: suolakeksejä,
karjalanpiirakoita, pikkudonitseja ja pihlajanmarjakarkkeja. Tanssiaisissa
nimensä veroisesti myös tanssittiin innokkaasti ja hikikin tuli! Niin asukkaat
kuin työntekijätkin tanssahtelivat iloisesti muun muassa Eino Grönin, Laila
Kinnusen, Elviksen ja Jari Sillanpään tahtiin. Toive tanssiaisten
järjestämisestä oli tullut asukkailta, ja he silminnähden nauttivat ihanasta
tunnelmasta, musiikista ja tansseista. Tanssiaisten musiikkitarjonnasta vastasi
DJ Anneli ja tarjoilumestarina toimi Piia.
Seuraavan kerran tansseista päästään nauttimaan iltamissa, jotka
järjestetään elokuussa.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Pullantuoksua Simonkylän vanhustenkeskuksessa
Simonkylän
vanhustenkeskuksen porraskäytävässä tuoksui torstaina ihanasti vastaleivotuille
pullille. Tuoksu tuli osaston 2 keittiöstä, jossa asukkaat leipoivat yhdessä
viriketoiminnan kesätyöntekijän Sinin kanssa. Pullanleivonta herätti
leipomiseen liittyviä muistoja ja ajatuksia: joku muisteli sitä, miten äiti
aikoinaan leipoi perheelle, toinen taas kertoi ostaneensa leipää aina kaupasta,
eikä ollut sitä oikeastaan itse leiponut.
Leipominen on mukavaa
puuhaa, jossa kättensä jäljet näkee heti ja maistaakin pian. Lisäksi ihanasta
pullatuoksusta pääsee nauttimaan jokainen, vaikkei osallistuisikaan leipomiseen.
![]() |
| Tästä lähtee taikinan teko. |
![]() |
| Työn touhussa. |
![]() |
| Näin syntyy hauskannäköinen solmupulla. |
![]() |
| Kohonneena kohta uuniin! |
![]() |
| Onkohan mitään parempaa kuin vastaleivottu pulla, nam! |
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Pientä puuhaa pihalla
Vihdoin kesä on kunnolla alkanut!
Kauniilla ilmalla on mukavaa olla ulkona ja samalla puuhailla jotakin.
Simonkylän asukkailla oli viime viikolla pihapuuhana kivien maalaus
sisäpihalla. Asukkaat nauttivat ulkoilmassa maalailusta, ja näin kivet saivat
uudet kesäiset värit.
Antaa kesän paistatella, nyt voidaan siitä nautiskella.
torstai 3. heinäkuuta 2014
Silkkihuivien väriloistoa Simonkylässä
Simonkylän
asukkaat loivat väriloistoa perjantaina ja maanantaina silkkihuivimaalauksen
työpajoissa. Valkoisesta aidosta silkkihuivista asukkaat saivat maalata
omannäköisiään ja -värisiään. Miten upeita ja persoonallisia huiveja
syntyikään! Huivia voi käyttää asusteena, tai mikseipä näitä taideteoksia voisi
pitää koristeena seinällä tai tuolin sarjalla.
![]() |
| Merisuola imee itseensä väriä ja tekee huivin väripinnasta eläväisen. |
![]() |
| Sini |
![]() |
| Helena |
Asukkaat
osallistuivat innolla maalaukseen. Työpajassa jokaisen taiteelliset lahjat
pääsivät valloilleen ja kaikki saivat käyttää luovuuttaan. Huiveista tulikin
ihan omanlaisiaan: sinisiä, vaaleanpunaisia, vihreitä, monivärisiä, kuviollisia
ja vaikka mitä muuta.
![]() |
| Tämän silkkihuivin innoituksena olivat asukkaan kotiseudun metsämaisemat. |
Taiteilijoita keskittyneenä työhönsä:
Väriloistoa:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























