perjantai 27. helmikuuta 2015

Myyrinkodissa vietettiin laskiaisriehaa Matin-päivänä 24.2.
Tarjolla oli tietenkin mehua ja makkaraa, ja ruokahalua sai herätellä kiertämällä rastiradan.





torstai 26. helmikuuta 2015


Laskiaisena ulkoiltiin koko porukan voimin. Makkara maistui!





Hoiva-asumisen eri yksiköissä "Hyvän arjen yhteisö" on foorumi, jossa omaiset, vapaaehtoistoimijat ja henkilökunta suunnittelevat aktiivista ja hyvää arkea.




Minullakin on ollut tällaiset Karhu sukset. Olin aika hyvä hiihtäjä.




Mukavaa, kun kävitte. Malminiityn ja Simonkylän asukkaat ja henkilökunta. Tervetuloa uudelleen!







"Suklaasydän" orkesteri, Iiris Rautio, Jorma Niemi, Heikki Jäntti, Harri Airaksinen, Timo Nieminen ja Jukka Pihlajavesi viihdyttivät asukkaita 16.2. Simonkylässä ja maaliskuussa Myyrinkodissa sekä Malminiityssä. 




sunnuntai 15. helmikuuta 2015


Perjantaina 13.2. Hoiva-asumisen kaikissa yksiköissä lukiolaiset  ilahduttivat vanhoilla tansseillaan.
Kuvissa Tikkurilan lukion opiskelijoita Simonkylän vanhustenkeskuksen juhlasalissa.
Lopussa tanssittiin valssia koko porukalla.