perjantai 29. maaliskuuta 2019


Hoitajan haastattelu

Aloitin työt 2013 keikkailun kautta. Muutaman vuoden päästä siirryin kokoaikaiseksi. Keikkailun kautta huomasin, että tykkään vanhustyöstä ja suuntauduin sen vuoksi alalle. Tykkään työstä edelleen, sillä vanhusten kanssa on mukava olla.

Tyypillinen aamuvuoro on melko hektistä ja kiireistä. Pyrimme avustamaan asukkaita aamupalalle ja järjestelemme heidän asioitaan. Avustamme peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa. Pyrimme kävelemään jokaisen asukkaan kanssa ainakin pienen matkan päivässä. Vaikka työ on raskasta, se on myös palkitsevaa.

Kahviajalla ehtii myös oleilemaan ja jutustelemaan asukkaiden kanssa. Minulla on paljon hyviä muistoja asukkaiden kanssa vieteyistä hetkistä.

-mies-lähihoitaja

kuva: kuvituskuva omasta talosta

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, istuu