perjantai 9. toukokuuta 2014

Simonkylän vanhustenkeskukselle turvallisuuden tunnustuspalkinto

Vantaalaiselle Simonkylän vanhustenkeskukselle on myönnetty Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuden tunnustuspalkinto. Tunnustuspalkinto myönnettiin uusien ja ennakkoluulottomien turvallisuutta kehittävien toimintatapoja luomisesta. Palkinto jaettiin sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumissa 8.5.2014 Lappeenrannassa ja palkintoa vastaanottamassa olivat Simonkylän vanhustenkeskuksen edustajat Vantaan kaupungin hoiva-asumisen palveluiden ylihoitaja Tuula Lahti ja osastonhoitaja Raija Rummakko.
TERVE-SOS 2014 tapahtuman yhteydessä jaettavan Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon sai Vaasan sairaanhoitopiiri. Simonkylän vanhustenkeskuksen lisäksi turvallisuuden tunnustuspalkinnon saivat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri sekä Satakunnan ammattikorkeakoulun PETE oppimisympäristö.

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi on palkinnut turvallisuuden kehitystyöstä vuodesta 2005 alkaen. Palkintolautakunnan muodostavat edustajat sosiaali- ja terveysministeriöstä, aluehallintovirastosta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, Suomen Palopäällystöliitosta sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä. Palkintolautakunta on tyytyväinen turvallisuuden kehitykseen sosiaali- ja terveysalalla, sillä tänä vuonna erinomaisia hakijoja oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Simonkylän vanhustenkeskuksen toimintamallissa korostuu omatoiminen varautuminen.

Simonkylän vanhustenkeskuksen esimiehet lähtivät yhdessä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa kehittämään vanhainkodin turvallisuuskulttuuria muutama vuosi sitten. Nykyään vanhustenkeskuksessa on käytäntönä yksiköissä järjestetyt säännölliset paloturvallisuusasioiden kertaukset, poistumisharjoitukset, paloturvallisuuskoulutukset ja sammutusharjoitukset. Näillä keinoilla on voitu kehittää henkilöstön valmiuksia selvitä vaaratilanteista.

Vanhustenkeskuksen hoitohenkilökunta osallistuu myös kuukausittain kiinteistöhuollon tekemään automaattisen paloilmoittimen kuukausitestiin, jotta he viivytyksettä osaavat paikantaa hälyttäneen paloilmaisimen.

Moninaisten hoiva-alan arjen haasteiden keskelläkin Simonkylän vanhustenkeskuksen johto sekä koko organisaatio on vahvasti sitoutunut turvallisuuden parantamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti