tiistai 10. syyskuuta 2013

TOIMINTA ON TERAPEUTTISTA

Elokuun alusta Vantaan Kaupungin hoiva- ja vanhainkotien arjessa on ollut tarjolla aivan uudenlaista palvelua ja osaamista, kun ensimmäinen hoiva-asumisen palveluiden oma toimintaterapeutin toimi avattiin. ”Päätös toimintaterapeutin palkkaamisesta hoiva-asumisen palveluihin on uraa uurtava ja ehdottomasti tarpeellinen teko”, kertoo toimintaterapeutti Paula Joukonen, joka aloitti Vantaan Kaupungin hoiva-asumisen toimintaterapeuttina 1.8.
Mutta mitä se toimintaterapia oikein on? ”Koko toimintaterapian ajatus kiteytyy näkemykseen siitä, että mikä tahansa toiminta voi olla terapeuttista ja sillä on positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Toimintaterapiassa hyödynnetään asiakkaan ja terapeutin välille syntyvää terapiasuhdetta, jotta voitaisiin edistää asiakkaan mahdollisimman itsenäistä toimimista arjessa”, Paula kertoo. ”Toimintaterapia voi toimia suurena apuna sekä pidemmän kotona asumisen mahdollistamisessa että mielekkään, mahdollisimman itsenäisen arjen onnistumisessa hoiva-asumisessa.”
Tarve toimimiseen säilyy ihmisessä läpi elämän, se ei katoa vaikka ikää tulee lisää, päinvastoin. ”Kun ikälisät tuovat mukanaan jos jonkinlaista vaivaa, sitä tärkeämmäksi pienet, itse toteutetut toiminnat tulevat. Kyseessä voi olla itsenäisen ruokailun onnistuminen, rakkaan harrastuksen pariin palaaminen tai vaikkapa lattialle tippuneen tavaran ylös noukkiminen”, Paula toteaa. Toimintaterapeutin työnä on löytää ratkaisut asiakkaalle tärkeiden toimintojen mahdollistamiseen erilaisten apuvälineiden, toimintatapojen ja ympäristön muokkaamisen avulla.
Paula toimii Simonkylässä, Myyrinkodissa ja Metsonkodissa siten, että ”kotipaikkana” hänellä toimivat Simonkylän ja Myyrinkodin lyhytaikaishoidon yksiköt (LAH). Näissä hän toimii maanantaista torstaihin toteuttaen yksilöterapiaa, ryhmäterapiaa sekä työyhteisön ohjaamista kuntouttavaan työotteeseen. ”Perjantait on varattu konsultoinneille, jolloin liikun tarpeen mukaan kaikilla Simonkylän, Myyrinkodin ja Metsokodin osastoilla” Paula kertoo.

Toiminnallisin terveisin,
Titta, Helena, Laila ja Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti